Hieman yksipuolinen kuva kirjoituksesi perusteella rakentuu työnantajista, kun tosiasiassa sitä änkyröintiä löytyy kummastakin leiristä yllin kyllin. Viime perjantain lakkoa edelsi monella työpaikalla työntekijöiden suora uhkailu, että lakkoon ette sitten osallistu tai kaivatte omaa hautaanne. Työnantajat myös monin tahoin päättivät erilliskäytännöistä ko. päivälle, että mitään joustotunteja, liukumia tai muutoin sallittuja yhden päivän poissaoloja sairauden perusteella ei juuri tuolloin sallita. Ei todellakaan mitään niin ruusuista kuin vain nimilistojen keräämistä, kuten julkisuudessa annettiin ymmärtää – mikä sekin oli jo lähtökohtaisesti laitonta.
Työntekijäpuolta siis syyllistetään täysin laillisen (ja viime perjantain osalta myös täysin aiheellisen) lakon järjestämisestä, samalla kun työnantajien reaktiot voivat olla näinkin räikeän laittomia.
Mikäli olet sitä mieltä, ettei lakkoilun pitäisi olla laillista lainkaan, sanoisit sen sitten suoraan. Vähän luihua yrittää syyllistämällä kammeta työntekijöitä luopumaan omaehtoisesti heille lain suomasta oikeudesta lakkoilla liiton edustuksella.